keskiviikko 9. joulukuuta 2015
torstai 3. joulukuuta 2015
Jouluinen näyttely
1. adventtisunnuntaina asettelimme nukkekotikerholaisten kanssa jouluisen näyttelyn Kahvila Ihme ja Kummaan Salon keskustaan. Suurin osa asetelmista tuli näyteikkunalle, mutta myös kahvilan sisällä on bokseja. Oma asetelmani "Jouluvalmisteluja" syntyi puiseen lyhtyyn.
sunnuntai 8. marraskuuta 2015
Jouluisia ja talvisia juttuja
Nukkistelu on ollut pitkään tauolla, mutta nyt inspiroiduin askartelemaan. Keräsin metsästä pieniä lepän käpyjä ja jäkälää, ja niiden innoittamana tein jouluisia/talvisia ruukkuja. Rakastan kaikkea peura-poro-hirvi -aiheisia juttuja, joten tähänkin asetelmaan pääsi pieni peura.
Lapanen karkasi kädestä jonnekin näitä "peltitauluja" tehdessä :D
Olen askarrellut paljon kortteja ja erityisesti olen tykästynyt leimailuun ja leimakuvien värittelyyn. Tässä yksi joulukorteista.
perjantai 3. huhtikuuta 2015
Pääsiäisjuttuja
Askartelin erilaisia pääsiäisasetelmia, tykkään niin näistä pääsiäisen väreistä. Pienillä kuviolävistimillä saa kivoja koristeita. Kananmunakennoista saa hyviä, erikokoisia ruukkuja. Rautalankaa ja vanupallo pajunkissojen materiaalina. Pienet munat pyörittelin fimosta.
Mukavaa Pääsiäistä kaikille!
torstai 26. helmikuuta 2015
Myyntijuttuja
Heipähei! Nukkisrintamalla on ollut suht hiljaista viime aikoina, johtuen etenkin tammikuussa tehdystä leikkauksesta, josta olen toipumassa. Olen myös hieman kokeillut korttiaskartelua vaihtelun vuoksi nukkisjuttuihin. Olen täysin hurahtanut leimailuun ja kuvien värittämiseen, mutta se touhu on vasta alkutekijöissään.
Jotain minejä sentään on valmistunut. Tein hieman myytävää Facebookin Minikirppikselle.
Jotain minejä sentään on valmistunut. Tein hieman myytävää Facebookin Minikirppikselle.
Shabby Chic tarjottimia
Kukkaruukut
"Öljylamppuja" eri väreissä
Ystävänpäivätervehdyksenä sain Jaanalta Minihalin printtejä ja Karoliinalta
tulppaaneja, puputyynyn ja printtejä. Kaunis soikko on ostettu Nukkekotikirppikseltä. Molemmille lähetin myös Ystävänpäivätervehdykset, mutta niistä en tullut ottaneeksi kuvia.
keskiviikko 28. tammikuuta 2015
Astioiden koristelua
Vuosi on alkanut uudella askartelukokeilulla - astioiden ja muiden esineiden koristelulla vesisiirtokuvilla. Kuvien siirto on helppoa, varsinaisen työn teetti kuvien muokkaaminen ja tallentaminen tulostettavaan arkkiin ja astioihin sopivaksi. Varsin koukuttavaa touhua, pian jo etsin kuumeisesti laatikoista lisää kippoja ja kuppeja tuunattavaksi ja tulipa ostettua muutamia lisää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)