Elisiltana innostuin kokeilemaan täytekakun tekoa, olipa yllättävän hankalaa ja monta kertaa kakut uuniin, mutta jonkinlaiset tekeleet onnistuin kyhäämään. Pienempi kakku valmistui jämäpaloista :)
lauantai 24. marraskuuta 2012
torstai 22. marraskuuta 2012
Kylppäriremonttia
Tyhjensin melko lailla valmiin kylppärin, kun päätinkin laittaa puolipanelin seinään, tehty jäätelötikuista. Seinä on "tapetoitu" kankaalla ja lattia on itsekovettuvaa massaa, johon olen painanut kuviot.
torstai 15. marraskuuta 2012
Joulukalenteri
Olen aika mattimyöhäinen, mutta rupesi kiinnostamaan tuo joulukalenteri, joten katsotaan ehtiikö mukaan vielä. Vapaita luukkuja olisi siis tarjolla kalenterintäydeltä, keneltä vielä puuttuu:
1. Anne Willman - saapunut
2. Nora Torkkeli - saapunut
3. Satu Inkinen - saapunut
4. Päivi Vento - saapunut
5. Nora Torkkeli - saapunut
6. Miia Pakarinen - saapunut
7. Miia Pakarinen - saapunut
8. Miia Pakarinen - saapunut
9. Leena Asikainen - saapunut
10. Anna Antikainen - saapunut
11. Satu Inkinen - saapunut
12. Nora Torkkeli - saapunut
13. Anna Antikainen - saapunut
14. Anne Eloranta - saapunut
15. Lepolan sakki - saapunut
16. Leena Asikainen - saapunut
17. Sari Väänänen - saapunut
18. Päivi Vento - saapunut
19. Nora Torkkeli - saapunut
20. Marja-Leena Kirjonen - saapunut
21. Anne Eloranta - saapunut
22. Marja-Leena Kirjonen - saapunut
23. Sari Väänänen - saapunut
24. Lepolan sakki - saapunut
Kiva juttu, kalenteri täyttyi tosi nopeaan :)
Pieniä paketteja ahkeroitu. Enää postitusta vailla. Tämä on kivaa puuhaa... :)
1. Anne Willman - saapunut
2. Nora Torkkeli - saapunut
3. Satu Inkinen - saapunut
4. Päivi Vento - saapunut
5. Nora Torkkeli - saapunut
6. Miia Pakarinen - saapunut
7. Miia Pakarinen - saapunut
8. Miia Pakarinen - saapunut
9. Leena Asikainen - saapunut
10. Anna Antikainen - saapunut
11. Satu Inkinen - saapunut
12. Nora Torkkeli - saapunut
13. Anna Antikainen - saapunut
14. Anne Eloranta - saapunut
15. Lepolan sakki - saapunut
16. Leena Asikainen - saapunut
17. Sari Väänänen - saapunut
18. Päivi Vento - saapunut
19. Nora Torkkeli - saapunut
20. Marja-Leena Kirjonen - saapunut
21. Anne Eloranta - saapunut
22. Marja-Leena Kirjonen - saapunut
23. Sari Väänänen - saapunut
24. Lepolan sakki - saapunut
Kiva juttu, kalenteri täyttyi tosi nopeaan :)
Pieniä paketteja ahkeroitu. Enää postitusta vailla. Tämä on kivaa puuhaa... :)
Kirppislöytö
Kirppikseltä löysin taannoin tällaisen kudontakehyksen. Pelkästään pakkaus on niin söpö, että olisin voinut ostaa pelkän laatikon ;) Näillä olen tehnyt pieniä mattoja erilaisia lankoja kokeillen.
Virkkauksia
Virkkasin pari ryijyä fb:n nukkekotiharrastajien ryhmästä löytämälläni Jaanan linkittämällä ohjeella. Näille ei ole vielä paikkaa tiedossa, jompikumpi menee ehkä rakenteilla olevaan mummonmökkiin.
Päiväpeitto valmisteilla Venne Cotton -langasta ja 0,60 mm koukulla. Tässä langassa on selvästi joulun värit.
Tervetuloa!
Tervetuloa Sinitaivaan nukkekotiin! :)
Ovikranssi ja tervetulotoivotustaulu on itse tehty, linnunpönttö on ostettu Forssan markkinoilta.
tiistai 13. marraskuuta 2012
Makuuhuone
Peilipöytä on ostettu ja tuunattu, hylly, rahi ja pikkutavarat on itse tehty. |
Lisää kuvateksti |
Ruusu on tehty paperista, peili puulistoista ja koristekuvioista. |
Kynttiläteline on tehty balsasta. |
Seinä on maalattu akryylivärillä, taulu on korunosa.
maanantai 12. marraskuuta 2012
Sinitaivaan keittiö
Keittiön kalusteet on ostettu valmiina ja tuunattu. Hyllyt on tehty itse, samoin astioita. Jääkaappi, radio ja patakintaat on tehty Marian ohjeilla.
Kattolamppu on tuunattu hammastahnatuubin korkki. Lattia on tarrarullasta leikattu ja liimattu pahvin päälle. Pöytäliina on itse virkattu.
Oma blogi
Päätin sitten aloittaa oman blogin pitkän tuumailun jälkeen. Katsotaan mitä saan tänne aikaiseksi, koetan nyt laittaa joitakin kuvia Sinisestä talostani.
Tämä talo on hankittu vuosia sitten ja kokenut monenlaista muutosta: tapetit ja lattiat on uusittu pariin otteeseen, ennenkuin olin tyytyväinen lopputulokseen. Huoneita on sisustettu kaikkia kerralla. Ainoastaan alakerran keittiö on valmis.
Talossa asuu nykyaikainen perhe, joka pitää vanhoista huonekaluista ja astioista sekä pirteistä väreistä. Asukit ovat äiti Katriina, isä Kalle, tytöt Marikki ja Liisa sekä pikkuveli Eemeli. Kuten arvaakin, nimet on peräisin rakastamani Astrid Lindgrenin kirjojen hahmoista :)
Tämä talo on hankittu vuosia sitten ja kokenut monenlaista muutosta: tapetit ja lattiat on uusittu pariin otteeseen, ennenkuin olin tyytyväinen lopputulokseen. Huoneita on sisustettu kaikkia kerralla. Ainoastaan alakerran keittiö on valmis.
Talossa asuu nykyaikainen perhe, joka pitää vanhoista huonekaluista ja astioista sekä pirteistä väreistä. Asukit ovat äiti Katriina, isä Kalle, tytöt Marikki ja Liisa sekä pikkuveli Eemeli. Kuten arvaakin, nimet on peräisin rakastamani Astrid Lindgrenin kirjojen hahmoista :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)